Kielioppimokia, punakynää, vääriä nuotteja, huonoa tekniikkaa. Virheitä, virheitä, virheitä. Tuntuuko tutulta? Perinteistä suomalaista pedagogiikkaa? Näin väitän. Ainakin kokemukseni omalta kouluajaltani noudattavat tätä mielikuvaa.
Havahduin tähän viimeksi kuoroharjoituksissa. Harjoittelemme kuorokilpailua varten. Kuoro jaettiin kahtia – toiset lauloivat, toiset kuuntelivat. Kuuntelijat antoivat laulaville palautetta, eikä yhden yhtä kehua tullut. Minä poljin jalkaa kuin Pikku Myy ja sanoin, että kai siinä jotain hyvää nyt oli?!
Erityisesti klassisessa musiikissa tuntuu olevan tyypillistä pyrkiä täydellisyyteen ja siten keskittyä virheisiin. Muistan Iiro irti –ohjelman viime kesältä. Ohjelmassa jazzpianisti Iiro Rantala tutustui eri musiikkityyleihin osallistumalla eri muusikkojen keikalle soittajana. Klassisen musiikin keikan jälkeen hän ruoski itseään, sillä sormi oli jossain kohdassa esitystä lipsahtanut väärälle koskettimelle.
Mitä jos lähtisimmekin siitä, mitä jo osaamme?! Siitä, mikä on jo hyvin. Yrittäjyyskasvatuksen saralla olen oppinut löytämään niin itsestäni kuin muista ensimmäisenä vahvuuksia. Lähtökohtana on se, että jokainen on hyvä jossakin. Tiimissä vahvuudet yhdistyvät vielä vahvemmaksi kokonaisuudeksi.
Itsetuntobuusti, mikä tulee osaamisesta ja onnistumisesta, auttaa myös virheiden yli. Se ei lannista, vaan sisuunnuttaa. Kehut vahvistavat tätä itsetuntoa. Siksi kannustankin siihen, että ottaisimme käyttöön jokapäiväisessä työssämme positiivisuuden pedagogiikan – kehut, onnistumiset ja ilon. Piirretään punakynällä kukkasia, keksitään kielioppivirheistä hauskuuksia ja hyväksytään, että tekniikoita on monia. Vahvuuksien perustalle on helpompi rakentaa myös niitä kehittämisen kohteita.
-Satu-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti